lauantai 31. maaliskuuta 2012

Maatuska-mummeleita ja löppöjä

Eräs tuttava on Ihka Aito Peräkammarin Poika, peruskouluakin oli käyty kokonaiset kolme vuotta. Koulussa oli pyydetty kirjoittamaan aine äidinkielen tunnilla.
Tuo poika, nyt jo liki 50-vuotias mies, oli kirjoittanut kokonaiset kolme sanaa: "Löppö istui puussa."
Kovin suurta arvosanaa ei tuosta aineesta tullut, mutta jotenkin tuo oli kaikessa yksinkertaisuudessaan oli söötti tarina ja sana "löppö" jäi ainakin meidän perheessä elämään.


Kävin tänään Jyskissä, olin jo iskenyt silmäni Maatuska-kuvioiseen vahakankaaseen ja menin sitä hakemaan. Ihastuin myös tosi makeeseen pöllö-kankaaseen ja olihan se pakko sieltä pelastaa hyvään kotiin :)
Sillä aion päällystää yhden ylimääräisen petarin, joka meillä toimii lasten yövieraiden patjana. Muuten se pyörii joutilaana rumiluksena yhdessä nurkassa pojan huoneessa, mutta päällystettynä tuollaisella kivalla kankaalla, taiteltuna kolmeen osaan,  se toimisi sellaisena löhöpatjana.
Saas katsoa milloin innostuisin kaivamaan ompelukoneen esille...

Maatuskat pääsivät esille keittiöön, mistähän löytäisin oman maatuskani...purkamattomista muuttolaatikoista kait, niitä on ainakin tsiljoona.

Vahakangasta ei onneksi tarvitse ommella :) Paitsi että ihastuin Susannan Työhuoneessa esiteltyyn kassiin, joten ehkäpä on sellainen ihan pakko tehdä omin pikku kätösin.
Minähän olen aina tarvinnut kauppakassin, harmi vain että saadakseni tämän perheen ruokaostokset mahtumaan, tarvitsisin niitä ainakin viisi :D

Ikävästi tuosta kuvasta pistää silmään maalamattomat kohdat seinässä. Mutku...

10 kommenttia:

  1. Onpas erikoinen tuoli tuo tuossa pöydän päässä.

    Sinun pitänee ommella oikein suuret maatuskakauppakassit, vahakangashan kestää mitä vaan. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoli on Mia Korven suunnittelema Brio Grow-tuoli, joka muuntautuu vauvan syöttötuolista tuollaiseksi jakkaraksi ja on nyt meidän 2-vuotiaan pojan valtaistuin. Kestää painoa 100 kg saakka, joten olen uskaltanut itsekin siihen peffani pistää :)
      Tuoli ei mitenkään istu tuon keittiön sisustukseen, mutta eiköhän se sitten sinne tulevaan keittiöön jahka saadaan sellainen kesän mittaan tehtyä.

      Maatuska-kasseja pitää ommella ainakin kaksi, toisen teen ystävälleni synttärilahjaksi (jos nyt rakas ystäväiseni luit tämän, niin voisit edes näytellä yllättynyttä kun avaat pakettisi?). Että kiitos vaan Susanna loistavasta ideasta! :)

      Poista
  2. Mistä olette löytäneen noin hienon valaisimen? Huippu! Vastaavia valaisimia olen tuloksetta etsiskellyt jo vuoden päivät meidän makasiinikeittiöön..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo valaisin on kirppislöytö parin vuoden takaa. Arvaappa harmittaako etten ostanut toistakin kun kaksi niitä oli....Toisaalta, tuon kuparin takia itse valaistus on aivan onneton, pitäisi etsiä jostain sellainen jättisuuri polttimo, sillä normaalikokoinen 60w hehkulamppu tuntuu tuossa tosi himmeältä.
      Ikealla on joskus ollut hieman samanmallinen lamppu, siitä olisi varmaan saanut hieman tuunaamalla vanhan näköisen muttei sitä kyllä nyt näy enää kotisivuilla. ...nyt siellä kuitenkin oli tällainen ihanuus: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30147166/
      Tuossa olisi vähän samaa fiilistä, pitää pistää korvan taakse kun seuraavan kerran Ikeaan eksyn :)

      Poista
    2. Lisäystä vielä Varpasen Asemalle: käy katsomassa www.etsy.com ja syötä hakusanaksi industrial lamp. Sivutolkulla hienoja lamppuja kohtuuhintaan.

      Poista
    3. Oi, paljon kiitoksia vinkistä! Olen koko illan ihastellut etsyn valaisimia! Haasteena tosin meilläkin on se, että valonlähteitä tulisi suuressa tilassa olla useita, mutta katsellaan josko sopiva kokonaisuus löytyisi :)

      Poista
  3. Oli ihan pakko käydä Palokan Jyskistä ostamassa nuo Maatuskat meidänkin keittiön pöydälle...

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Miten sinuun saisi yhteyden, sähköpostia tms.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minulle voi kirjoitella vaikka osoitteeseen sennakatana (miukumauku) gmail.com :)

      Poista