sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun odotus

Olen yrittänyt saada kiinni joulutunnelmasta, joten koristelimme pihdan jo muutama päivä sitten. Kuusenjalka otti ja hajosi ja nyt meidän pihta meinaa olla vähän kenollaan, milloin mihinkin suuntaan. Mutta kaunis se on, tänä vuonna vain hopeiset ja punaiset pallot saivat paikan oksilta.

Ruoat on esivalmisteltu, ajattelin pyöräyttää vielä suklaakakun, rocky roadia, sekä piparitikkuja, jotka dippaan suklaaseen. Suklaa on perinteisesti meillä joulun pääruoka, kinkku on pelkkää alkusoittoa ;)

Kun minä tuolla aiemmin haaveilin kamerasta, jouduin toteamaan että mun on vaan pakko pärjäillä vähän aikaa kännykän omalla kameralla. 
Mutta sekin sitten irtisanoi itsensä..joten postaan nyt vain ihania kuvia Pinterestistä ja koitan näistä saada hitusen sitä jouluista fiilistä itsellenikin. Lapset ovat sen onneksi löytäneet, eivätkä ole meinanneet saada nukutuksi jännitykseltä :)
Joka kuvassa on jotain sellaista, mitä löytyy meidänkin kotoa tänä jouluna.

Lievestuoreen aseman asukit toivottavat blogin seuraajille, sekä satunnaisille ohikulkijoille rauhallista joulunaikaa.  Jos käyt täällä, nyt jos koskaan toivon että jätät merkin itsestäsi.







 
 




5 kommenttia:

  1. Ihanaa Joulua!
    Mä olen jo ihan joulufiiliksissä, varmaankin enemmän kuin lapset.
    Toivotaan, että pukki tuo sinulle kameran. :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pukki muistaa sinua kameralla.

    Meillä tytär ihan hyperventiloi, koska nyt on eka joulu, jota osaa jo odottaa... Huh, mitä pienten tossujen vilskettä! Pari tonttua vielä, niin minä sanon caput :D

    Oikein hauskaa joulua!

    VastaaPoista
  3. Oiekin hyvää ja rauhallista JOulua teille kaikille! t. nojo

    VastaaPoista