sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

11

Maaliskuu, se tuli vähän varkain. Ihan kuin helmikuuta ei olisi ollutkaan.

Haaveilen jo vihreistä puista, lempeästä kesätuulesta ja uimisesta, keveästä vaatetuksesta ja uusista korkkareista.. Totuus voi tietysti olla taas sitä, että ulkona joko sataa kaatamalla tai on tuskainen helle ja piha aivan täynnä hyttysiä.
Mutta ei anneta sen lannistaa vielä tässä vaiheessa ;)



Olen saanut haasteen Hyvä Mieli -blogilta. 

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä,jolla on alle 200 lukijaa ja säännöt ovat seuraavat:
- Kerro 11 asiaa itsestäsi. 
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä. 

- Kerro 11 bloggaajille, että olet haastanut heidät.

Noniin, mä olen sitten heti tosi epäreilu pelaaja, enkä välitä tätä niin monelle, sillä tämä haaste on varmasti tavoittanut jo osan niistä mukavista blogeista, joita itse luen.




  • Milloinka sinun kevääsi alkaa? Oikeastaan nyt ollaan siinä hetkessä. Vielä muutama aamu, niin aurinko paistaa jo aamuisin työmatkalla.
  • Onko sinulla jo paljon siemenviljelmiä odottelemassa kasvua? Heh, olen todella onneton kasvien kanssa. Ainoat siemenviljelmät istutetaan mahdollisesti tänään: ohraa pääsiäisruohoksi. Mutta kukkasipuleita olen laittanut syksyllä, katsotaan nouseeko sieltä yhtään mitään, kunhan lumet sulaa :) Ostan kasveja kyllä esikasvatettuina, ensi kesänä olisi myös tarkoitus saada rautatiepuistoa hieman puutarhamaisemmaksi (ja suojaisammaksi) istutuksilla, jotka valitaan sen mukaan, mitä kasveja on alunperinkin suositeltu rautatiepuistoihin.
  • Mikä on kunnianhimoisin suunnitelmasi kesälle? Saada alakerran vanha asunto (3h+k) ja odotussali remontoitua. Budjetti siihen on kutakuinkin maalien verran! Saliin tulevat tapetit on jo hankittu aiemmin. Ellei sitten vielä mieli kerkiä muuttumaan ;)
  • Onko talvi ollut mukava? Tämä on ollut henkisesti todella haastava talvi, murheita ollut miljoona kiloa harteilla.
  • Harrastatko kirpputoreja miten paljon? Tällä hetkellä se on jäänyt vähemmällä, kun palasin  vanhempainvapaalta työelämään. Mutta poikkean aina kun tulee sopiva hetki! Myös kesävaaterumban alkaessa ekana suunnataan kirppiksille ja sitten vasta kauppoihin.
  • Mitä etsit eniten kirpputoreilta tällä hetkellä? Mun aarteet on aina jotain vanhaa, ruosteista, ronskia ja elämää nähnyttä. 
  • Mikä on paras kirppislöytösi? Niitä on niin paljon, etten osaa sanoa. Tän hetken suosikki on jonkun itse tekemä puinen auto.
  • Mikä on huonoin kirppislöytösi? Ei sellaisia oikeastaan ole. Jos jotain pitäisi sanoa, niin varmaankin joku vaate joka onkin rikki.
  • Onko blogin pitäminen mukava juttu? On, toivoisin vain että mulla olisi taas remontista enemmän kerrottavaa, asiallinen kamera ja vähäsen lisää innokkuutta (ja aikaa) tähän.
  • Onko jotakin, mistä et pidä blogimaailmassa? Kuppikuntien muodostuminen ja kiusanteko on mun mielestä aivan käsittämätön ilmiö, ihan kuin aikuiset naiset taantuisi takaisin murrosikään..
  • Onko noita-akka varusteet jo valmiina pääsiäistä varten? Perjantaina kauppakassiin sujahti ainakin pääsiäisrakeita ja suklaamunia omille muksuille. Vielä olisi virpojien muistettavat, sekä sitten höyhenet virpomisvitsoihin. Noita-akan vaatetus löytyy ihan takuulla omista kaapeista.

    Seuraavat 11 kysymystä:
     
  • Miksi vanha talo?
  • Tiedätkö jonkun kotisi entisen asukkaan nimen?
  • Erikoisin löytö talosta?
  • Jos talosi olisi henkilö, olisiko hän nainen vai mies?
  • Mitä asiaa talossa inhosit alussa mutta olet tykästynyt ajan mittaan ja jättänyt uusimatta?
  • Jos valkoista ei olisi, mitä väriä käyttäisit sen tilalla?
  •  Kaunein kalusteesi?
  • Montako henkeä mahtuu ruokapöytääsi?
  • Maailman paras työkalu?
  • Pikaliima, rautalanka vai jeesusteippi?
  • Lempiasia pihallasi?

    Ja kysymykset suuntaan seuraaville seuraamisen arvoisille blogeille. Niitä ei ole 11, mutta sovitaan että laatu korvaa määrän. Jos bloggaajat olette saaneet jo tämän haasteen aiemmin, niin siirtäkää tämä vaikka ö-mappiin :)

    Koti1898
    Kirjeitä Kartanonrouvalta
    Villapulla
    Wanhan Wallankumous
    Varpasen asema
  • 4 kommenttia:

    1. Kiitos! Vastattu, tosin tekstin sijaan kuvin kun aurinko paistoi niin kauniisti :)

      VastaaPoista
    2. Mää vastaan kunhan keksin vastauksia - oon tunnetusti huono ku mietin liikaa, mutta harjoitus tekee mestarin, vai miten se ny oli :)

      VastaaPoista
    3. Vastailin laiskanpuoleisesti kysymyksiin, mutta annettakoon se minulle anteeksi ;) Kivaa kuulla teidän remontin etenemisestä, itsellekin tulee takaisin remontti-into kun muiden puuhailuja katselee.

      VastaaPoista