sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Eteisen sunnuntaielämää


Tiedättekö millä 120-kiloinen kaappi siirtyy talon toiselta puolen? Tahdonvoimalla.
Mutta edes Naisen tahdonvoima ei liikuttanut kaapin isoveljeä, siihen vaadittiin Mies.





Tässäpä meidän eteinen, jahka (KUN) muutamme alakertaan. 
Seinällä hengaa VR:n ensiapuloota ja nurkassa olevat opetustaulut ovat lähinnä turvassa tuolla, missä ei tällä hetkellä muita käy juuri lainkaan kuin minä (fiilistelemässä).





Tuoli on sukulaismiehen jäämistöstä ja olivat menossa kaatopaikalle toisen samanlaisen kanssa. Isäni ne poimi talteen ja minä omin pikku kätösin päällystin ne uudelleen.
Samassa kaatiskuormassa olisi ollut 20-luvun Maatalouden tietosanakirjoja ihanine opetuskuvineen, nyt ne köllöttelee meidän olohuoneessa. Hirvittää ajatella, mitä kaikkea ihmiset haluavat hävittää roskana. Kaikki tänne meille vaan, saan kohta kylähullun hoarderin maineen ;)




Vielä nurkasta uupuu kenkäteline ja naulakko, mutta sopivat varmasti löytyy. Vasemmasta ovesta pääsee tulevaan köökkiin, ja oikealta mentäisi ulos. Oven takana on yksi kylmäkomero, johon fantasioin jo kenkäkaappia.  






Kaapit tulivat vanhemmiltani ja ovat valmistettu Helsingin Keskusvankilassa 20-luvulla. Ne on olleet myös poliisiaseman löytötavaran säilytyskäytössä. Kaapin kätköistä löytyi mm. käyntikortteja, sivu vuoden -59 almanakasta johon oli merkitty käräjäoikeuden istunto ja 70-luvulta muutama lappunen koskien löytötavaroita.
Oven sisäpuolelle teipattu löytötavaroiden ohjeteksti kuuluu mielestäni siihen missä onkin, irrottelen sitten vasta jos näyttää siltä että se kärsii kaapin käytössä.


Aurinkoista sunnuntaita! Minä odottelen ystävää kylään kahville :)

18 kommenttia:

  1. Komea kaappi...siitä saa mahtavan vaatekaapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Ja kaikki pikku-asusteet omiin lootiinsa, joihin voi laittaa nimilaput :)

      Poista
  2. Ihana kaappi!

    Olipas kiva löytö tämä blogi ;-) Me kun myös kunnostellaan vanhaa taloa k-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, ja pitihän mun heti käydä katsomassa onko teillä oma blogi :D

      Poista
    2. Terve taas! Piti vielä tulla kertomaan, että oon melkein koko ikänibasunut Jklssä ja siksi kiinnitin heti huomion, kun näin jossain sun kommentoineen ;-) Mä en edes tiennyt, että Lievestuoreella on noin ihanan näköinen asema.

      Me asutaan Keuruulla. Ihan talon perässä muutettiin tänne :-) Palaan taas! Tää oli kiva löytö B-)

      Poista
    3. Asunut. Ei siis basunut ;-)

      Poista
    4. Talon takia mekin olemme tänne muuttaneet (JKL:stä), mikä sen parempi syy olisikaan :D Minä olen näillä seuduilla pyörinyt teinistä saakka, joten meillä voi olla yhteisiäkin tuttavia :)

      Poista
  3. Onpa komia kaappi, eikä ihme jos ei ilman apuvoimia siirtynyt. Mä olen siirrellyt jätti-jätti painavia mööpeleitä hammasta purren lakanoiden avulla. Liukuen ne tulee kiltisti perässä, mutta tuollaiset täyspuiset monsterit kyllä jää itseltä kiskomatta.

    Tosi kauniit paneeliovet muuten teillä talossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma, mitä yksi pieni akka siirtää kun vaan päättää että nyt se siirtyy ;)
      Kiitos, pidän meidän ovista PALJON. Ihan toista luokkaa kuin sitten aseman toimistotilojen laakaovet, jotka on kyllä ihan hauskan sinappisen oranssinväriset.

      Poista
  4. Vau, kaikkea hienoa! Upea kaappi, ja ötökkäverhokin on söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ötökät on kotoisin Kodin Ykköseltä ja oli taas sellainen "pakko saada tätä pala vaikkei ole hajuakaan mihin tätä käytän"-kangas :)

      Poista
  5. Hieno kaappi tosiaan! ja rapsutuksia Roomeolle :)

    VastaaPoista
  6. Upeat kaapit melkoisella historialla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle myös kovin rakkaalla historialla, sillä isäni on siirtynyt eläkkeelle poliisin työstä :)

      Poista
  7. oi, ihana kaappi! Kaikki vanha on munkin mieleen ja hirvittää tosiaan ajatella, kuinka jäämistöstäkin jotkut vain surutta heittävät tavaraa kaatopaikalle viitsimättä etsiä niille uutta omistajaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, välillä himottaisi lähteä jopa dyykkaamaan :)
      Kävin kurkkaamassa blogiisi, meillä on vastaava sängynpääty meilläkin ;) Kuva siitä löytyy: http://ohdakkeita.blogspot.fi/2012/10/asemanomistajan-halloween.html

      Poista
  8. Hei! Sinulle on postia blogissani...

    VastaaPoista