tiistai 20. marraskuuta 2012

Pikainen

Hurraa, tilasin eilen iltapäivällä tietokoneen, tänä aamuna se oli kotiovella ja hetkeä myöhemmin yksi potilas oli jo pelaamassa Minecraftia :)

Eipä mulla muuta tähän hätään, mutta tässä ainakin kaksi muuta blogia rautatien varrelta, joissa on menossa arvonta:

Aseman laidalla

Koti asemalla


perjantai 16. marraskuuta 2012

Kaput

Aargh. Parin viikon sisään meillä hajosi sekä Tab, että tietokone. Tietokone päätti päivänsä toissailtana vanhuuttaan, mutta Tab alkoi oireilemaan 2,5v mininörtin työnnettyä kielensä laturin aukkoon...
Koitin myös elvyttää meidän läppäriä uudella kovalevyllä, mutta ei niin ei.
Olen siis koneeton bloggaaja, latasin juuri puhelimelleni blogger-sovelluksen, mutta tämän kanssa ei välttämättä ihmeitä kirjoittele. Ja pitäähän se kone kuitenkin hankkia, mielellään heti..
Harmittaa ylimääräinen rahanmeno, näin joulun alla olisi muutakin tarvetta ja viimeistään nyt voin jättää haaveet kunnon kamerasta.
Illan piristykseksi olisi tiedossa Twilight-saagan viimeinen jakso kahden isomman lapsen kera (team Jacob!) :)
Ja huomenna emännöin ystävän tupareissa, sunnuntain pyhitän röhnäämiselle.
Mukavaa viikonloppua!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Isänpäivän kirppislöydöt

Meidän isänpäivä meni vähän muuten kuin isin kanssa. Isi oli koulutuksessa, joten suuntasin poikien kanssa kirppareille. Illalla kuitenkin kahviteltiin isukin ja toisen papan seurassa.

Kirppiksen saldo oli aika hedelmällinen, en pitkään aikaan olekkaan tehnyt noin paljon kivoja löytöjä. Vaatteitakin löytyi useampi kassillinen, takkeja lähinnä, mutta muutakin kivaa.


Sininen emaliastia 3e, valurautaiset hyllynkannattimet 3e, vanha pahvirasia jossa erilaisia koristenauhoja 1e, emaloitu juustokupu 2e, pitsinen pöytäliina 1,5e, peltirasia 2e, myrskylyhty 2e, Röstrandin lautaset 1e/kpl, sininen emaloitu valurautapata 15e ja suuri lasikupuinen jugend-valaisin 5e. 

Valaisimeen pitää vaihtaa uudet johdot, mutta oli kyllä TOSI mieluinen löytö, kääntelin valaisinta käsissäni hetken että onko siinä väärä hintalappu.. 
Kuvista muuten uupuu turkoosi paperitähti, jossa on oransseja strasseja tms. Siitä maksoin 2e, eiköhän se sitten jossain joulukoristekuvissa ole mukana :) 


Sain minä sen meidän eteisenkin maalatuksi. Valkoinen väri hirsissä jakaa mielipiteitä kahtia, mutta minä tykkään. Valkea maali tuo esille puun kaikki epätasaisuudet ja saa seinän näyttämään puhtaalta. Vielä kun sen eteisen saisi järjesteltyä ja lampun kattoon. Lampuksi valikoitui valkea lasinen pallovalaisin, joka myös oli puoli-ilmainen kirppislöytö.

Maalaushomman lisäksi tein yhdestä ajatuksesta totta, nimittäin vanhasta puu-uunin pellistä tuli liitu/magneettitaulu keittiön seinälle.



Taulun taakse kiinnitin teipillä paperia, ettei ruostunut (anteeksi, patinoitunut) pelti jätä jälkeä maalattuun seinäpahviin. Kiinnitys on ihan tavan ruuveilla, joiden kannat maalasin mustaksi niinkin ammattimaisella tavalla kuin mustalla kynsilakalla.
Punaiset magneetit on tytön viime tet-harjoittelun muisto Pentikiltä ja lappuset tuli minulle kivana yllätyksenä USAsta taannoin paketin mukana, kun viime keväänä tilasin meidän talon numeroksi entisen bensa-aseman numerokyltin Etsyn kautta. Valokuvan takana oli teksti "The Little House", en tiedä mikä talon tarina on mutta näyttää viehättävältä.

torstai 8. marraskuuta 2012

Äiti on vähän väsynyt

Useamman lapsen äitinä on arveluttavaa myöntää olevansa väsynyt. Otetaan nyt kuitenkin se riski.. 

En ole saanut nukuttua kokonaisia öitä kuin viimeksi ennenkun toisiksi nuorin lapsi sai alkunsa..eli keväällä 2009. Olen aina tarvinnut 8-9 tuntia unta voidakseni toimia tehokkaasti, joten olen miinuksella. Pahasti. 
Olen yllättynyt, että olen jaksanut näinkin kauan mutta on se ollut tahmeaa. Hiljattain kaikki on alkanut maistumaan puulta, siis ei konkreettisesti (suklaa on edelleen hyvää ;) ) mutta en siis oikeastaan koe mitään suurta iloa tai surua, kun kaikki on yhtä harmaata mössöä kun jatkuvasti käyn vaan niin puoliteholla. 

Pitkästä aikaa koitin nukkua vähän päiväunia, mutta ei siitä taaskaan mitään tullut. Joten otin esiin vuoden vanhan kaseiinimaalin ja niin uskomatonta kun se onkin, maali oli moitteettomassa kunnossa, vaikka se oli kokenut viime talven pakkaset ja kesän helteet tuolla avovintillä. Ja ryhdyin maalaamaan eteisen hirsiseiniä. 
Tämä yläkerran eteinen, joka tulevaisuudessa tulee olemaan ihan pelkkä ohikulkuväylä, ei varmasti edes pahastuisi, vaikkei maali olisikaan enää ihan priimatavaraa.

Sähköjohdon puisen pitimen irroitin avovintin johdoista (tykkään noista kovasti ja aion varastaa sieltä niitä muutaman lisää tänne sisätiloihin).



Koko eteinen on niin räjähtänyt että muita kuvia en kehtaa julkaista, palataan siihen sitten toiste :)

Mutta maalaamisen välissä piti keksiä jotain ruokaakin pesueelle ja päädyin valmistamaan kaalilaatikkoa. Kaalin kypsyessä otin esiin muut ainekset ja tietysti väsyneenä repesin ihan huolella kun näin tämän kaverin:


Kun sain naurukohtauksen hallintaan, rikoin sitten kananmunia roskiin ja kuoria munamaitoon..
Ja kun tuli aika laittaa siirappia, se olikin viime päivien leivänteosta niin lopussa, etten jaksanut alkaa kamppailemaan saadakseni sitä jämää pullosta ulos. Joten korvasin siirapin mummun omenahillolla :D

Laatikko on vihdoin uunissa, ilman sen suurempaa katastrofia, mutta eteinen vielä odottaa maalia, eikä millään jaksaisi tehdä hommaa loppuun. Jos sitä laittaisi ensin kahvipannun hellalle. Vai uskaltaakohan sitä..

tiistai 6. marraskuuta 2012

Maalämpöä taloon

No nyt!
Perjantaina ilmestyi pihaan maalämpölaitteet, viikonloppuna Häkkisen kaivuri ja maanantaina mies nousi vielä aamuviideltä viimeistelemään kaivuuhommat. Seiskalta tulivat öljykattilan hakija ja maalämpöasentajat. Tänään iltapäivästä laitteet hurautettiin käyntiin.

Tosin meillä on edelleen viileä, eikä lämminvesiputki tule vielä kylppäriin asti mutta silti, hiphiphurraa, meillä on maalämpö!
Jahka saadaan säädöt kuntoon niin varmaan lämpimämpääkin, sillä ainakin käyttövesi on kuumentunut moitteetta.

Piha näyttää vähän surulliselta, sinne meni mun kukkapenkki ja syreenivanhukset :(



Vanhojen laitteiden purkutöissä mulle kerääntyi kaikenmaailman ihanuuksia, vanhoja mittareita, venttiilejä, ynnä paljon muuta mistä minä en tajua muuta kuin että nehän on ihan selkeetä steampunkkia!

Viessmannin asentajat jättivät meille muistoksi kaulahuiveja, teepaitoja, minttupastilleja ja avainnauhoja. Kyllä kannatti tämä mielettömän hintainen sijoitus ;)



Todellisuudessa sijoitus pitäisi olla kyllä hyvinkin kannattava, vaikka minttupastilleja ei olisi herunutkaan.
Hinta kokonaisuudelle tulee olemaan noin 28 000e, joka sai meidät kyllä miettimään asiaa tarkkaan ja hartaasti. Meille on vielä mysteeri, mitä tuo aparaatti todellisuudessa kuluttaa sähköä mutta jos laskelmia, sekä muita käyttökokemuksia on uskominen, niin maalämpömme sähköihin menee  2000e/v, kun taas öljyyn menisi 6000e/v.

Jos joku hakee maalämmöstä vertaistietoa, niin meidän talo lämpiää nyt näillä laitteilla:
Maalämpöpumppu Viessmann Vitocal 200-G 17,2 kW 
Vitocell 100-E puskurivaraaja 200L
Vitocell 100-V käyttövesivaraaja 390L
Maalämpökaivot 2x170m

Kunhan käyttökokemusta kertyy, niin palaan asiaan varmasti :)




Meidän aseman kuulumiset sai tunnustuksen Kartanonrouva Eliseltä, kiitos!


Tässä kysymykset vastausten kera.

1. Elämäsi parhain saavutus? 
Minä itse. Elämäni ei ole aina ollut kovinkaan miellyttävä, tein aikoinaan vääriä valintoja ja maksoin niistä kalliisti. Mutta minusta tuli vaikeuksien kautta lopulta oikein hyvä, voin katsoa peiliin ja tuntea ylpeyttä itsestäni.

2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?  

  Perhe, koti, ystävät

3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi Pariisi, Rooma, Lontoo, New York?  

Kaikki kelpaisi, mutta haluaisin viedä rakkaani Brittein saarille. Ehkä sitten joskus 18 vuoden päästä.

4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?

Oi kauhee.....sanotaan nyt liikuntamuodoksi vaikka muay thai (thaimaalaista alkuperää oleva potkunyrkkeily),  joka on harrastuksena todella koukuttava. 
Kirjailija onkin vaikeampi, pidän enemmän yksittäisistä teoksista kuin tietyistä kirjailijoista..olen siinä suhteessa vaikea, että minulta on monta kirjaa jäänyt lukematta ensimmäisten 20 sivun perusteella, jos en siihen mennessä ole alkanut oikeasti kiinnostumaan jostakusta hahmosta. Mutta nuorempana luin läpi ainakin Kaari Utrion, Stephen Kingin, H.P. Lovecraftin ja Edgar Allan Poen tuotannon. Toisaalta luin myös Jungia :D
Lempimusiikkini olisi kaiketi industrialia, mutta kuuntelen kyllä kaikkea rokettirollista dubstepin kautta klassiseen.
Lempitaiteilijoita mm. Giger, Dali, Schjerfbeck ja Rousseau ja ja..en minä tiedä. Eikun tiedänpäs,  Jan Vermeer :) 

5. Harrastuksesi? 
Juuri nyt tässä elämänvaiheessa en voisi oikeastaan sanoa harrastavani muuta kuin perheen ja kodin parissa. Ei vaan aika ja jaksaminen veny niin paljoa että voisin hypätä takaisin kehään.

Laitan tunnustuksen eteenpäin näille blogeille, jotka löysin vasta aivan hiljattain. Molemmilla mielenkiintoiset remonttikohteet:

http://villaidur.blogspot.fi/

http://vanhapastorila.blogspot.fi