Huh, tänään ehdin jo tuntea miten sydän alkoi kutistumaan kun näin radan varrella pienen hautakiven. Lähempi tarkastelu onneksi paljasti sen olevan naapuritalossa (Kivihovi, ent. Humina, aika upean näköinen rakennus sekin!) asuvien tyttöjen hamsterin viimeinen leposija :)
RIP Löllerö.
Radan varrelta pusikosta noukin mukaan sinne viskatun kyltin, jossa mainitaan radalla oleskelun olevan rangaistuksen uhalla kiellettyä ja nostin sen makasiinin kulmalle. On muuten sellainen asia, joka tuntuu monelta täkäläiseltä unohtuvan tyystin. Ainakin minun selkäpiissä kylmää kun olemme nähneet jopa lapsia leikkimässä tuolla radalla ja ohi vetää pendolino..
Vanhemmat hoi, muistakaa sanoa niille rakkaimmillenne että junarata on paikka, josta täytyy pysyä poissa.
Me kyllä hätistelemme aina kun näemme, mutta asiaa ei auta että aika usein siitä oikaisee joku aikuinen lapsensa kanssa..
Juuri surffailin netissä lukemassa paikkakunnan historiaa ja siellä oli tarinaa miten tässä oli vuonna -71 jäänyt junan alle 3 nuorta. Sitä ei varmasti kukaan toivo tapahtuvan uudelleen :(
Hmmmh, jopas tuli synkkämielinen kirjoitus tälle päivälle. Jokohan huomenna paistaisi aurinko?
tiistai 24. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Ilkivaltaa Asemalla
Noniin, on sitten meidänkin neitsyys viety, mitä tulee jonkun tekemään ilkivaltaan :(
Eilen huomasimme että alakerran kolmeen ikkunaan oli viskattu kivellä, yhdessä on ihan iso reikä..joten tänään olen soitellut vakuutusyhtiöön ja tehnyt myös rikosilmoituksen.
Pihassamme jemmassa ollut tyttären kaverin polkupyörää oli myös "lainattu", mutta se onneksi löytyi talon toiselta puolen, ettei lähtenyt kenenkään matkaan..
Olen todella tuohtunut, kuka ja miksi tekee tällaista kun varmaan jo on kaikkien tiedossa että täällä asutaan. Olen myös todella yllättynyt, miten pienestä oma perusturvallisuuden tunne huojuu. Jos minua aiemmin ahdisti pihamme läpi edelleen jatkuvasti kävelevät ihmiset, niin nyt se vasta todella tuntuukin pahalta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Ihan pähkinöinä
Mielettömiä riemunfiiliksiä!
Sisäinen harakkani kukoistaa, sillä saimme makasiinin omistajalta luvan tyhjentää sieltä tavaraa ja sieltä löytyi vielä tosi hienoja juttuja :)
Kuvien laadusta, asettelusta ja tyylipisteistä viis:
Näiden lisäksi on kaikenmaailman paperia, ensiapulaatikko, puuloota, postisäkkejä (?), jopa pahvilaatikossa oli ihan ehta mokkamasteri :D
Ihan parasta kaikessa on kuitenkin se, että olemme päässeet hieromaan kauppaa itse makasiinista. Voi kunpa tässä saataisi rahaliikennettä jo pikkuhiljaa liikkeelle, sillä sitä tarjousta olisi todellinen sääli jättää käyttämättä.

Aseman vanha kyltti (kyltin päälle kaartuu vielä kaksi valaisinta mutta ne ei näemmä tulleet kuvaan mukaan)
Kaikenmaailman palokalustoa ja kanistereita, tässä vain osa niistä
Kahdet sairaankuljetusjuttuhommelit
Rouhea pöytä
Pari valtavaa valaisinta
Seinällä vanha lokerikko
Näiden lisäksi on kaikenmaailman paperia, ensiapulaatikko, puuloota, postisäkkejä (?), jopa pahvilaatikossa oli ihan ehta mokkamasteri :D
Ihan parasta kaikessa on kuitenkin se, että olemme päässeet hieromaan kauppaa itse makasiinista. Voi kunpa tässä saataisi rahaliikennettä jo pikkuhiljaa liikkeelle, sillä sitä tarjousta olisi todellinen sääli jättää käyttämättä.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Aartehia
Tänään tapasin pitkästä aikaa tuon alakerran kirppiksen emäntää. Hänellä ei ilmeisesti ole muuton jälkeen ollut motivaatiota kirppis-toimintaan joten kirpputori on ollut suljettuna. Hän aikoo nyt huhtikuun lopulla myydä kaiken tarjousten perusteella ja viimekädessä lahjoittaa loput tavarat, joten suosittelen harkitsemaan käyntiä asemalla tämän kuun viimeisenä viikkona, jos olette näillä nurkilla.
Minä olen koittanut haalia aseman vanhoja tavaroita sieltä. Nyt ostin sieltä VR:n pyykkitelineen pusseineen ja vanhat leimasimet.
Tämä on vähän ristiriitainen tilanne, kun meidän kauppakirjassa sanotaan että kiinteistö myydään irtaimistoineen, mutta iso osa on myyty jo pois ja lopuista ei välttämättä päästä yhteisymmärrykseen. Mutta, minkäs teet. Eiköhän me ehditä tulevina vuosina kasaamaan tänne roinaa ihan riittämiin.
Ja sitten vähän toisenlaisia aarteita, keksin vanhoille tapettiriekaleille uusiokäyttöä :)
Pääskysiä ja kesää odotellessa, aseman puisto on yksi iso lätäkkö..
Huomenna luvassa onkin Kuopion reissu, käymme katsomassa kummipoikaa perheineen ja kotimatkalla poikkeamme meidän 8v pojan (onkohan joku onnistunut laskemaan montako lasta meillä on? :D ) kummien luona. Kivaa, viime kerrasta on jo vierähtänyt kaksi vuotta ja odotan rakkaiden ihmisten näkemistä tosi kovasti!

lauantai 7. huhtikuuta 2012
Hyvää pääsiäistä!
12 -vuotias poika oli askarrellut viime viikonlopun leirillä pääsiäiskoristeen, aika näppärä on käsistään :)
Asemalla on ihan liian hiljaista, olen kuopuksen kanssa kaksin kun muut ovat karanneet mummoloihin, joten tämä viikonloppu menee nukkuessa univelkoja pois. Mikäs se on tuhistessa tuollaisen pienen komistuksen kanssa saman peiton alla <3

tiistai 3. huhtikuuta 2012
Maitomaalia haistellessa
Aloitin toisen kouluikäisen pojan huoneen maalaamista joskus marras-joulukuussa. Ja arvatkaas mitä, sain sen eilen valmiiksi! Minäkö laiska? Kyllä.
Itseasiassa minäkin jo huomaan kevään vaikutuksen, tekee mieli saada jotain näkyvää aikaan ja tuo oli tehtävälistallani päällimäisten hommien joukossa. Maitomaalin pitäisi olla jo pilalla mutta vielä se näytti ihan maalilta, tuntui ihan maalilta ja haisi aivan yhtä pahalle (lehmän utaravoiteelle..) kuin aiemminkin, joten uskaltauduin sutimaan sen seinään.
Innostuin myös askartelemaan tuollaisen "systeemin", mihin voi laittaa aarteita roikkumaan. Aineksina oli jotain random-purkulautaa roskakuormasta (pyysinkin jo miestä ettei loppuja lautoja hukattaisi) ja pyykkipoikia. Nyt siinä roikkuu vuoden -61 10 ruplan seteli ja Wartburgin mainos "Miksi Wartburg?".
Mainos lupaa niin hyvää autoa, että kumma juttu kun niitä ei enää näe liikenteessä ;)
Pyykkipoikien hampaissa roikkuu myös pääsiäismunasta tullut lentokone. Se oli minusta tosi kivannäköinen ja muistuttaa minua Bradbury&Bradburyn Aeroplane -tapetista

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)