Kodinhoitohuone

Tuntuu pikemmin kodinhengettären sielunhoitohuoneelta. Yksi siisti nurkka rempan keskelle, niin makeen värinen ja niin kiva saada sisustaa uutta tilaa.
Lattia on edelleen linoleumia, alta kaivellaan toivottavasti lautaa jossain vaiheessa.

Uula-la-laa

Olen kirjaimellisesti Intoa täynnä. Sitä on kyynärpäitä myöten, hiuksissa ja varpaissakin..

Uulaa käytiin eilen ostamassa, koitan saada kodinhoitohuoneen sudittua uuteen uskoon noiden kahden pikkuriiviön pyöriessä "auttamassa" äitiä..Ei sovi lyhytpinnaisille ;)

Uulaa en olekkaan ennen käyttänyt, plussaa on hengittävyys ja maalin riittoisuus. Maali on myös tosi hajuystävällistä ja ylimääräiset läntit (jaa, mekö muka sotketaan?) lähtee helposti pois rätillä pyyhkäisemällä.

Tuntuu peittävän yhdelläkin kerralla. Mutta kun vedin pensselillä nurkkia ja ovien pieliä, ne näyttääkin tosi paljon tummemmilta. Eli pakko kai se on vetää seinille toinenkin kerros, joten se siitä riittoisuudesta.

Pitkään näytti, ettei maali ole ollenkaan turkoosi, vaan ihan karsea sininen ja ehdin jo huolestua, koska muistin lukeneeni muualta huonoja kokemuksia Uulan sävytyksestä.
Uulan kotisivuilla mainitaan värisävyjen vääristymisen mahdollisuus ja annetaan ymmärtää että se on enemmän ominaisuus kuin vika. Aika ikävä ominaisuus, mutta meillä tuo väri alkoi näyttää edes sinne suuntaan, kun lähes koko seinäpinta on valmis. 
Enää katonrajat maalaamatta, sitä varten onkin tartuttava tikkaisiin. 

Väri on muuten vanhimman pojan valitsema. Nuori mies on kiinnostunut kovin sisustustouhuista, hiljattain osti huoneeseensa vintage-henkisiä tauluja sekä Vallilan Jaffa-maton :)

Pitkästä aikaa

Onhan ihmisellä kummallisia ongelmia. Ensin ei jaksa kirjoitella kun ei ole mitään kerrottavaa ja nyt ei jaksaisi kirjoitella kun on niin paljon kaikkea kirjoitettavaksi :)
Tästä taitaa tulla pitkä ja sekava postaus, hakekaa kuppi kahvia..

Alakerrassa lattiapintaa on alkanut irtoamaan, rakkaistakin rakkaampi aviomieheni kaivaa  lautalattiaa esille linoleumin, lattialevyn ja muovimattokerrosten alta. Vaan eihän se nyt taaskaan mennyt niin helposti, kun osasta taloa löytyikin jälkikäteen valettu betonilaatta, joka on ilmeisesti tuettu alapohjasta käsin hiekkakasalla...voe voe..sitä ihmetellään, mitä sen kanssa keksittäs. Vaihtoehdot on a) jätetään sinne, b) poistetaan hiekka ja jos asianmukaiset tuet puuttuu, lisätään ne sinne, c) puretaan koko hela hoito ja tehdään uusiksi. Voin sanoa, ettei vaihtoehto c houkuta.

Yläkerran pienemmän vintin mies kerkisi siivoamaan, sieltä löytyi mm. reipashenkinen juliste, pinssejä ja kotkan pää, jossa oli vielä nahanriekaletta päällä. Miten lie on kotka päänsä menettänyt?
Pihavaraston liiteristä löytyi kamferitippoja sydämelle ja Thielemannin tinktuuraa ripuliin. Remontoijan ensiaputarpeet, selkeästi :P

Pihamaa on vihreänä, puisto on satumainen. 
Kieltämättä nurmialue muistuttaa enemmän niittyä, koska ruoho on ollut leikkaamatta jonkin aikaa. Siihen on syynsäkin, mutta en tiedä onko se oikea syy vai onko se vaan tekosyy olla leikkaamatta ruohoa. Mietimme siis sitä, että kun siinä on ollut paksusti lehtiä päällä, että se elpyisi ja näkisimme mitä on missäkin.
Pihan hassu käppyräpuukin tunnistettiin netissä kuvasta, sepäs onkin hevoskastanja. 
Hevoskastanjaa ei ilmeisesti kovin usein tapaa näillä leveysasteilla, jollain puutarhapalstalla mainostettiin että Muuramessa olisi Suomen pohjoisin puu, mutta tässä ainakin ollaan sitä korkeammalla. Kitukasvuinenhan tuo on, suurten vaahteroiden varjossa. Mutta onneksi ei herunut minulta kaatolupaa, puu on kaunis sammaleisine käppyräoksineen ja valtavine lehtineen.
Toisessa kuvassa on todistusaineistoa siitä, että olen kasvattanut tänä vuonna elämäni ensimmäiset...ömm..hmm..daaliat? :D

Pihamme houkuttaa edelleen myös satunnaisia kulkijoita, on ollut jos jonkinnäköistä touhuajaa. Isäntä on häätänyt pihasta mm. alkoholisoituneen rouvashenkilön ulostamasta ja minä olen kerännyt etuportailtamme käytettyjä kortonkeja...
Tuon jälkeen laitoin tuonne asemapihan puolen rappusille maton ja kukkaruukkuja, sekä lappusen ikkunaan, jossa ilmoitetaan aseman portaineen ja pihoineen olevan yksityisaluetta ja toivomme, että meille suodaan kotirauha.
Arvatkaas onko se mennyt jakeluun? Niin. Ei ole. Karsihan se sellaiset asialliset junanodottajat istuksimasta, mutta jäljelle jäi muut valopäät, kuten juopottelevat jonnet.

Okei, ei toissaviikolla portailta löytämäni ruskettunut, lihaksikas, paidaton (.....) nuorimies pahanteossa ollut, mutta myönsi kyllä kiltisti lukeneensa lappusen, ymmärtäneensä sen ja silti pitänyt omana oikeutenaan istahtaa siihen meidän matolle. Minun kuulema pitäisi tajuta että tämä on juna-asema. Eeeeh...ihan tosi?

Mitähän muuta kertoisin, ihan miljoona juttua pyörii mielessä.

Maalämpö on päivän kuuma sana, olen koittanut saada mahdollisimman monesta paikasta tarjouksen mutta noin puolet firmoista on selkeästi sitä mieltä, että asiakkaita ei tarvita. 
On todella surkeaa asiakaspalvelua, kun viikko tarjouspyynnöstä tulee meili "mikä on huonekorkeus?" ja sen jälkeen ei olekkaan taas viikkoon kuulunut mitään. Jos tunsit piston sydämessäsi, parahin asiakaspalvelija, koitappa palvella seuraavaa asiakasta hieman paremmin.
Tästä aiheesta tulen kuitenkin pian kertomaan lisää, itseäni kovin harmittaa kun ei millään meinaa löytää käyttökokemuksia suurten öljylämmityskohteiden muuttamista maalämmölle. 

Lopuksi kuva Ikeasta, tuollaista minä kahtelin ja haaveilin alakerran keittiötilasta. Sen verran isäntää ahdistelin aiheella, että sanoin toivovani että joulua voitaisiin viettää siellä. En kylläkään tainnut sanoa, minkä vuoden joulua.

Kuulumisia

Jos meinasitte, että kummitukset on minut vieneet kun ei mitään kuulu, olette ikävä kyllä väärässä :)

Aina välillä sattuu ja tapahtuu asioita, joiden vuoksi ei blogi ole kovinkaan korkealla prioriteettilistallani ja tällä kertaa ne asiat liittyvät lapsiimme. Olemme saaneet muistutuksia siitä, että terveys on kultaakin kalliimpi asia.

Mutta kaiken tän keskellä olemme saaneet myös ilouutisia. Vanha kotimme odottaa enää vain kauppakirjojen allekirjoitusta ja sitten se murhe on nostettu harteiltamme.
Tuo vanhan kodin kauppa on se, joka on meitä estänyt saamasta uutta lainaa ulos tätä taloa ja remonttia varten, mutta nekin paperit olisi ensi viikolla allekirjoitettavana ja pääsemme VIHDOIN tekemään remonttia rahan kanssa eteenpäin.
On olleet piinallisia kuukausia, kun ei ole voinut olla varma oikein mistään. Ja nyt koputan puuta *kopkop*  :)

Mitähän muuta....no, ainakin makasiini on myytävänä! Ostakee pois, meidän varat ei riitä! Hinta on 15 000e ja siitä saisi maailman ihanimman 2h+iso tupa+parvi.
Kyllä harmittaa, ettei meillä ole siihen juuri nyt mahdollisuutta, mutta toivottavasti sen poimii joku, joka osaa arvostaa. Saa samalla maailman mukavimmat naapurit ;)

Tämä oli nyt vain tällainen "hei mäkin olen vielä hengissä"-postaus, ensi kerralla esittelen rinta rottingilla jotain mitä ollaan saatu aikaan.

Kummitustarina vanhalta asemalta

Asemarakennuksella on pitkä ja tapahtumarikas historia. Siellä on vastaanotettu kaatuneita, haavoittuneita, evakkoja. Ensin Karjalan Humaljoella ja myöhemmin täällä Lievestuoreella.
Kuten kaikilla rautatieasemilla, täällä on odotettu jännittäviä matkoja ja rakkaita ihmisiä. Asemalla on menetetty ihmishenkiä ja miksei mahdollisesti myös saatu uusia alulle :)
Asemalla on myös järjestetty eräänlaisia spiritistisiä istuntoja.
Olen aina uskonut, että rakennuksiin voi jäädä erilaisia energioita pyörimään ja niistä johtuen tapahtua selittämättömiä asioita, ihan sellaisia pikkuisia juttuja.

Tämän päivityksen jälkeen varmaan ajattelette, että olen pimahtanut.
Ne, jotka minut tuntevat, tietävät etten välitä siitä ;)

Jo jonkin aikaa sitten sain eräältä henkilöltä viestin, jossa mainittiin että täällä on voimakkaita ja vahvoja energioita jotka pitäisi puhdistaa. Minä mietin vain, että miksi puhdistaa jotain sellaista jota en halua poistaa?

Vuokralaisen aikaan meidän saleissa oli toooooosi raskas tunnelma, mutta se katosi kun ne tavaratkin lähti.
Usein tulee tunne, etten ole itsekseni jossain huoneessa, mutta vain kerran tai kaksi minua on ahdistanut ja se taas johtuu siitä että mielikuvitukseni on karannut häkistä...

On muutamia kertoja kun varmasti suljettu, jopa lukittu ovi, on auennut yön aikana. 
Alakerran saleista on kuulunut tänne yläkertaan puheensorinaa, iloista naurunhelkkää ja oven paukkumisia. Piti kerran ihan ottaa ja varmistaa että tytär on varmasti koulussa, eikä kotona kun alakerrassa nuori naisihminen kikatteli ja paiskasi oven mennessään. Nyt on ollut hiljaista viime viikot, oikeastaan jo hieman harmittaa.

Sängyssämme vierailee ehkä kerta viikkoon ilmeisestikin kissa, koska se kehrää. Se ei kehrää kun sängyllä ei ole ketään, vaan siinä täytyy olla jonkun meistä makaamassa. Se vaan tulee, kehrää muutaman minuutin ja katoaa. Mitään ei näy, vaikka se ääni on siinä, meidän sängyssä :)

Tänään meni palikat ihan sekaisin, kun kävin alakerrassa.
Olin vessan puolella kun salista kuului naputusta. Niinkuin olisi vaikkapa kynnenkärjellä koputettu pöydän pintaan. Ääni oli yllättävän kova ja piti ihan mennä katsomaan mikä se oli. Mitään ei näkynyt.
Seisoin ihan hiljaa odotussalin keskellä kun parin metrin päässä oleva raollaan ollut ovi aukesi hiljakseen noin 20-30cm ja sulkeutui saman verran. Tuijotin ovea ihan epäuskoisena, mitäs hittoa just tapahtui?

Sen verran utelias olen, että piti mennä perässä. Tuo ovi johtaa alakerran vanhaan asuntoon, jossa on mm. meidän tytön huone tällä hetkellä mutta eihän siellä puolella tietenkään ketään ollut, tytär kun on kaupungissa..
Kävelin asunnon poikki rempattavaan keittiöön ja ihmettelin siinä lapsosen tiskikasaa kun toisessa huoneessa paukahti ovi. Ja siellä oli tosiaan nyt tytön makkarin ovi auennut..
Tässä vaiheessa tuumailin että joo, se on moro, pitäkää kivaa, siivotkaa jälkenne jos alatte pitämään poltergeist-bileitä mutta tämä tyttö ottaa hatkat just nyt.

Voi niitä miehen ilmeitä kun minä kipitän yläkertaan adrenaliinit tapissaan, tärisen ja hihkun että meillä kummittelee :D

Vieläkin on hieman hassu olo, tekisi mieli mennä katsomaan että tapahtuisiko siellä nyt jotain uudelleen..
No, eiköhän me vielä törmäillä tähän ilmiöön jos syksyyn mennessä on tarkoitus muuttaa asumaan sinne alas. Onneksi kuitenkin koulupojat jää tänne yläkerran huoneisiin, että sillä kissalla on edes jokin mukava peti jonne asettua kehräämään ;)

Kummitteleeko teillä? :)

Pihamaan puuhastelua

Äitienpäivän aamuna heräsin jo auringon noustessa pikkunaperon höpöttelyyn. Sängyssä pötköttelimme ja maha kurnien mietin, milloinhan mahtaa koululaiset herätä että saisin aamupalaa :)
Lopulta sainkin kupposen teetä ja kaksi leipää, pahvisen ruusukimpun ja korttien kera.


Muuten päivä menikin meillä siivoillessa, veljen perheen vierailun jälkeen siirryimme pihamaalle ja monta tuntia menikin suurten puiden juurilla olleen pikkurisukon leikkaamiseen, haravointiin, istutuksiin ja ihan vain päivän paistatteluun kiviportailla istuskellen.

Kyllä tuo aseman puisto aiheuttaa päänvaivaa tällaiselle ummikolle, kun ei tiedä mikä puu on mikäkin, mitä uskaltaa leikata ja milloin, mitä tänne ylipäätänsä pitäisi istuttaa yms.
Pitäisi ihan ottaa ja perehtyä Museoviraston korjausohjeisiin koskien asemarakennuksien piha- ja puistoalueita, mutta tuota ei löytynytkään sähköisenä versiona.
Ainakin ostin pari orvokkiamppelia roikkumaan aseman pääovien eteen, jos se toisi edes pikkipikkiriikkisen kodinomaisuutta asemalle lisää ja vähentäisi taas hitusen näitä jotka kävelee pihassa ja istuu rappusilla. Jos halvat amppelit saa olla siinä rauhassa, uskaltanen siirtää portaille enempikin kukkaruukkuja. Vaikka pikkuhiljaa lisäilee, lopulta siihen ei enää mahdu pyllyänsä parkkaamaan ;)

Tänään luvassa: Trampoliinin kasausta. Saas kattoo, miten akan käy.

Note to self

Opin juuri kantapään kautta, että näitä vanhoja tapetteja ei saa mennä pyyhkimään..
Koitin pyyhkiä seinässä olevaa läiskää kostealla pyyhkeellä ja kun kerran pyyhkäisin, seinästä lähti ihan kaikki rätin mukaan. Tai no, eihän se likaläntti tietenkään liikahtanut, mutta tapetin kuviolle sai sanoa heippa :(

 

Vappu oli ja meni, meillä on osa porukkaa sairastanut kuumetta, osa oksennustautia. Vappupäivänä pääsimme kuitenkin mummolaan savusaunaan ja maistelemaan mummon paistamia munkkeja. Vanhin poika söi 9 munkkia, huh.. 
Me saimme vihdoin talon vallatuksi kokonaan vain itsellemme. Ei enää vuokralaista. On mukavaa kun ei tarvitse ottaa muita huomioon ja voi hiippailla ympäriinsä haaveilemassa. Kirppiksen käytössä olleita tiloja tänne jo aiemmin postailin, mutta saikohan niistä mitään tolkkua kun tilat olivat täynnä tavaraa.

Tuonne ison toimiston tiloihin kaavailimme paria makuuhuonetta ja odotussaliin lisää oleskelutilaa/työhuonetta.
Nuo lastulevy-tuulikaapit on karmeat, kieltäydyn pitämästä niitä mitenkään kauniina ja säilyttämisen arvoisena juttuna.
Pitäisi keksiä miten nuo aseman pääovet saataisi säilytettyä ulkopuolelta sen näköisenä kuin ne on olleetkin, mutta niistä ei saisi tulla vetoa sisätiloihin, niiden ei tarvitsisi enää olla aukeaviakaan, koska meillä on neljä muutakin ulko-ovea.
Helpoin, ja varmaan halvinkin, ratkaisu olisi vain vaihtaa nuo tuulikaappien ovet kauniimpiin.

Todella toivomme, että noiden muovimatto-/linoleumilattioiden alta löytyisi vanha lautalattia.
Purkaminen alkaa varmaan heti kun kelit vielä lämpenee. Olen itse aina tosi malttamaton, mutta mies onneksi ajattelee järjellä niin ei tule tehtyä hätiköityjä siirtoja :)
Jos ei lautalattiaa olekkaan tallella, niin mitäs sit? Jaa-a...

Lopuksi kuva yhden lastenhuoneen nurkasta, missä nököttää minun äitini vanha sänky <3

Sänky toimii satunnaisena istumapaikkana ja odottaa, että tämä meidän nuorimmainen syliapina (joka juuri nukahti syliin) kasvaa pari vuotta.

Väri on alkuperäinen 60 vuoden takaa, äitini piti sitä rumana mutta minusta se on kiva, erilainen.

Ruudullisen viltin äiti neuloi minulle äitienpäivälahjaksi, ovessa roikkuvat taidonnäytteet on pojan omat koulutyöt.