maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ilkivaltaa Asemalla

Noniin, on sitten meidänkin neitsyys viety, mitä tulee jonkun tekemään ilkivaltaan :(
Eilen huomasimme että alakerran kolmeen ikkunaan oli viskattu kivellä, yhdessä on ihan iso reikä..joten tänään olen soitellut vakuutusyhtiöön ja tehnyt myös rikosilmoituksen.
Pihassamme jemmassa ollut tyttären kaverin polkupyörää oli myös "lainattu", mutta se onneksi löytyi talon toiselta puolen, ettei lähtenyt kenenkään matkaan..


Olen todella tuohtunut, kuka ja miksi tekee tällaista kun varmaan jo on kaikkien tiedossa että täällä asutaan. Olen myös todella yllättynyt, miten pienestä oma perusturvallisuuden tunne huojuu. Jos minua aiemmin ahdisti pihamme läpi edelleen jatkuvasti kävelevät ihmiset, niin nyt se vasta todella tuntuukin pahalta.

4 kommenttia:

  1. hrrr... toivottavasti jä viimeiseen kertaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, vaikka pieni epäilys kyllä kalvaa..saas katsoa mitä tapahtuu kesän aikana pihassa oleville jutuille, kukkaruukuille ynnä muille. Suunnitelmissa on ollut ostaa lapsille trampoliini, nyt alkaa sekin mietityttämään että haluaako sitä hommata mahdollisesti hajotettavaksi.

      Poista
  2. Voi että, toivottavasti ei enää mitään tuommosta satu :( Voin kuvitella että tunne ei ole mukava tosiaankaan.

    Kerään kivoista blogeista listaa omaan blogiini, voinko lisätä sun blogin sinne?

    VastaaPoista