sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Perhosia laatikossa ja vähän vatsassakin










Viikonloppu on todella syksyinen, lehdet sataa puista alas ja maa on keltaoranssi. 
Mietin juuri että ensi viikonloppuna taitaa minulla olla treffit haravan ja herra Baileysin kanssa ;)









Eilen tulin penkoneeksi viimeisenkin roinalaatikon, joka viime viikonlopun kouluhuutokaupasta tarttui mukaan. Laatikosta paljastuikin aika miellyttävä yllätys:



Pienissä nahkaisissa vitriinirasioissa asuvat kauniit perhoset löytävät varmasti paikan pikkuhiljaa valmistuvasta alakerrasta. En vaan millään malttaisi odottaa, iltaisin ei meinaa tulla uni silmään kun sisustan alakertaa kuumeisesti mielessäni :)
Samaan aikaan yläkerta alkaa näyttämään aina vain enemmän räjähtäneeltä, kun ei enää innosta laittaa täällä nurkkia nätiksi. Tämähän jää meidän teinien valtakunnaksi, tuskin menee päivääkään kun täällä on täysi kaaos päällä kun vanhemmat muuttaa alakertaan..

Lempivalaisimeni löysi uuden paikkansa

Patterit saivat ylleen alkuperäiset värinsä.
Ja taas lattianmaalausta..


Hauska yhteensattuma oli kun mietin uskallanko maalata patterit oksidinvihreiksi kunnes huomasin valkoisen maalin alta pilkottavan juuri tämän sävyisen maalikerroksen. Helpotti päätöstä kummasti :)

Ikäväkseni sain huomata että ei lattiamaalin sävy ollut samaa mitä se viimeksi oli. Tämä alkaa olemaan toistuva kuvio käyttämämme rautakaupan maalinsekoituksen kanssa. 
Käytin maalin kuitenkin lattian ensimmäiseen kerrokseen ja haen toisen purkin tummentaakseni sävyä oikeaan asteeseen. Ja sitten taas maalataan! (Jaa miten niin alkaa jo kyllästyttämään..mut hei, näiden huoneiden jälkeen enää parisataa neliötä jäljellä! Ehkei kuitenkaan enää tänä vuonna, en edes ajattele lattiaremppaa ennen ensi kesää.)

Ai niin, jaan kanssanne pienen vinkin: Vaikket maalaisikaan itseäsi nurkkaan, niin älä unohda kännykkääsi maalatun huoneen ikkunalaudalle. Se harmittaa ihan kummasti, etenkin kun odotat puhelua.





14 kommenttia:

  1. Patterit ovat hienonväriset! Ja lattia rohkean tumma. Törmäsin jossain keskustelussa, että maalikauppa oli sävyttänyt pellavaöljymaalin jollain alkydimaalisävyllä eli periaatteessa pilannut maalin. Kaikenlaista. En ole moista osannut ennen varoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä sävytysvirheet tapahtuu aina Tikkurilan värikarttaa käyttämällä ja tuossa samassa liikkeessä. Inhottavintahan on se kun liike ei ota siitä mitään vastuuta vaan kun kannat sävytetyn maalipöntön ulos niin sitä ei voi palauttaa.

      Lattian väri valittiin sen perusteella, mitä puhtaalle puulle hiotun lattian nurkissa näkyi vielä vanhaa maalisävyä. Samalla sävyllä maalataan myös lattialistat, jotka on maalattu punaruskeiksi ilmeisesti muovimaton asennuksen yhteydessä, niiden alkuperäinen väri olisi sama kuin pattereiden. Myös väliovet on olleet alunperin vihreät, tapetit samanväriset kuin lattiakin :)

      Poista
  2. Oho, hieno perhoslöytö! Patterit ovat tosi kivat, kaunis vihreä sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piti sitä vihreää tosiaan hetki sulatella ennenkuin huomasin että onhan ne joskus olleetkin sen väriset, mutta lopputulos oli kyllä vielä hienompi kun odotinkaan :)

      Poista
  3. Heippa :)
    Nyt viimein täytyy sinulle raapustella merkkini. Olen jo kurkkinut blogiasi jonkin aikaa, sillä olimmehan itsekkin aikeissa jokunen vuosi sitten ostaa juuri kyseisen aseman, hienoa huomata, että joku pitää siitä hyvää huolta! :)
    Ja wau mitä löytöjä olet tehnyt, minä olen missannut tuon huutokaupan täysin vaikka ihan samassa pitäjässä olikin. Ja tiedätkös, tuon koulun suhteen olen jäänyt jotenkin haaveisiin... Saas nähdä mitä tuleman pitää. ;)

    Iloista viikonlopun jatkoa!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Hauska, että samoja taloja olemme kolunneet ja haaveilleet.

      Minä todella peukutan että koulu saa omistajan, joka siitä huolehtii. Minulle paikalla on tunnearvoa, sillä onhan tuolla istuneet lähes koko isän puolen suku :)

      Poista
  4. Lehtiurakkaa pukkaa täälläkin :)
    Kivan väriset patterit, rohkeus kannatti ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja puhtia haravointityöhön!
      Ei ihan mun lempihommaani, mutta on se hieman niitä poistettava kun on usemman sentin paksuinen lehtimatto koko tontilla :)

      Poista
  5. Olipas kiva löytö nuo perhoset ja hyvältä näyttää muutenkin :-) Hirmu hinku tulee tehdä remppaa kun näkee muiden hienoja ratkaisuja, mutta yksi lattialla ympäriinsä kierivä aikasyöppö saa kyllä pian toisiin aatoksiin... Pakko kysyä miten herra Baileys liittyy haravointiin??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa seuraavan kerran haravointia kirpakassa syyskelissä, herkullisen kermaliköörin kera. Lievittää tuskaa kummasti ;)
      Nuo lattialla kierivtä aikasyöpöt on kyllä ihan oma lukunsa. Joskus kun sen saa vähäksi aikaa pois päältä, sitä on itsekin niin naatti että turha haaveillakaan remontoinnista. Mutta ei mene kauaa kun tuo lattialla pyörivä pötkylä on paikasta toiseen juokseva riiviö. Sille voi antaa pensselinkin käteen, niin saattaa vaikka pysähtyä hetkeksi maalaamaan seinää äidin kaverina :)

      Poista
  6. No miten musta tuntuu, että haravointi jäis samantien sikseen jos mä ottaisin lasillisen kermalikööriä... :-D Täytyy odotella että Poikanen oppii maalaamaan. Eka sosemaalaus paperille on jo tehty eli hyvää remppa-apumateriaalia on meillä kasvamassa!

    VastaaPoista